Verotarkastus ja vastine
Verotarkastuksessa tehdään usein ratkaisuja, jotka vaikuttavat lopulliseen verotukseen. Autamme yrityksiä ja yksityishenkilöitä tarkastuksen aikana, tarkastuskertomuksen vastineessa ja tarvittaessa muutoksenhaussa.
Apu on tehokkainta jo tarkastuksen aikana
Verotarkastuksessa Verohallinto selvittää verovelvollisen verotukseen vaikuttavia tietoja ja pyytää tarvittaessa selvityksiä ja asiakirjoja. Annetut vastaukset muodostavat pohjan tarkastuskertomukselle, joten ne kannattaa valmistella huolellisesti.
Apua kannattaa hakea, kun tarkastuksesta on ilmoitettu, kun Verohallinto on pyytänyt selvityksiä, kun tarkastuskertomus on saapunut tai kun verotusta ollaan korjaamassa tarkastuksen perusteella.
Jos verotusta on jo muutettu, tilanteeseen voi liittyä myös oikaisuvaatimus tai myöhemmin verovalitus hallinto-oikeuteen.
Näin autamme verotarkastuksessa
Tavoite on tehdä ratkaisun kannalta olennaiset tosiseikat, näyttö ja oikeudelliset johtopäätökset selviksi ennen kuin kanta lukkiutuu.
Alkukartoitus
Käymme läpi tarkastuksen vaiheen, pyydetyt selvitykset, aikataulun ja asiakirjat.
Selvitykset ja viestintä
Autamme vastaamaan Verohallinnon kysymyksiin ja valmistelemme selvitykset huolellisesti.
Perusteltu vastine
Laadimme vastineen tarkastuskertomukseen, jossa tosiseikat ja oikeudelliset perusteet esitetään selkeästi.
Muutoksenhaku
Arvioimme, onko oikaisuvaatimus tai valitus perusteltu, ja valmistelemme sen jo tarkastusvaiheessa.
Kolme asiaa, jotka kannattaa huomata heti
Tarkastuksen aikana annetut selvitykset vaikuttavat lopputulokseen. Niiden sisältö ja muotoilu kannattaa tarkistaa ennen lähettämistä.
Selvityksille, vastineelle ja muutoksenhaulle on määräajat. Tarkista ne asiakirjoista heti ja ota yhteys ajoissa.
Sopimukset, tositteet, laskelmat ja aiempi kirjeenvaihto kannattaa koota yhteen jo alussa.
Mitä aineistoa tarvitsemme?
Varatuomari Sampo Ahokas
Varatuomari Sampo Ahokkaan osaamisessa yhdistyvät vero- ja yritysoikeus, kauppatieteellinen tausta sekä tuomioistuimessa hankittu prosessi- ja ratkaisukokemus. Tämä auttaa arvioimaan verotarkastusta ja sen havaintoja sekä juridisena että taloudellisena kokonaisuutena.
Kaikki tarkastukset eivät johda riitaan
Arvioimme ensin tarkastuksen havaintojen oikeudellisen perustan, käytettävissä olevan näytön, taloudellisen merkityksen ja kustannusriskin. Kerromme suoraan, milloin vastine tai muutoksenhaku on perusteltu ja milloin asia kannattaa ratkaista toisella tavalla.
Rajaus ja kustannukset sovitaan ennen työn aloittamista
Maksuton 30 minuutin alkukartoitus
Käymme läpi asian pääpiirteet, arvioimme mahdollisuutemme avustaa ja kerromme järkevästä seuraavasta askeleesta. Alkukartoitus ei velvoita toimeksiantoon eikä sisällä laajaa asiakirja-analyysiä tai varsinaista oikeudellista neuvontaa.
Varaa alkukartoitusJoustava toimeksianto
Voimme arvioida tarkastuksen havainnot, laatia vastineen tai hoitaa asian kokonaisuudessaan. Työn laajuus, arvioitu työmäärä ja palkkio käydään läpi etukäteen. Rajattuun kokonaisuuteen voidaan sopia myös kiinteä palkkio.
Katso ajantasainen hinnasto →Verotarkastus
Voiko tarkastuksen jälkeen vielä vaikuttaa lopputulokseen?
Usein kyllä: tarkastuskertomukseen voi antaa vastineen, ja verotuspäätökseen voi hakea muutosta. Määräajat on tarkistettava päätöksen ohjeista heti.
Tarvitseeko tarkastuksessa asiamiestä?
Ei aina, mutta asiantuntija auttaa erityisesti silloin, kun tilanne on oikeudellisesti tulkinnanvarainen tai taloudellinen merkitys on suuri.
Voitteko auttaa vain osassa prosessia?
Kyllä. Toimeksianto voidaan rajata esimerkiksi vastineen laatimiseen tai koko asian hoitamiseen. Rajaus sovitaan ennen työn aloittamista.
Oikea palvelu asian vaiheen mukaan
Oikaisuvaatimus verotukseen
Kun verotusta on muutettu ja päätös on mielestäsi virheellinen.
Tutustu oikaisuvaatimukseen →Verovalitus hallinto-oikeuteen
Kun oikaisupäätös ei korjaa asiaa.
Tutustu verovalitukseen →Verojuristin palvelut
Vero-oikeudellista neuvontaa ennakoivista kysymyksistä veroriitoihin.
Tutustu palveluun →Onko verotarkastus alkamassa tai kesken?
Ota yhteyttä heti. Maksuttomassa 30 minuutin alkukartoituksessa selvitämme tilanteen, aikataulun ja sen, miten asiaa kannattaa jatkaa.
